Saatoimme siis pyöräillä koko päivän ilman kantamuksia. Suuntasimme taas rannikolle ja kohteena oli kuuluisa amerikkalaisten maihinnousupaikka Du Hoc. Sisämaassa maasto on paljon mäkisempää kuin rannikolla, mutta ei se haitannut, kun liikuimme ilman laukkuja. Kun on ylämäkiä, on myös ihanan pitkiä alamäkiä!
Maasto oli kaunista maalaismaisemaa, pienen pieniä teitä keskellä peltoja. Puhelimen Google-navigaattori osoittautui loistavaksi. Pieniä teitä ei ole numeroitu maastoon, joten mukana olevasta paperikartasta ei ollut juuri hyötyä. Sitävastoin navigaattori neuvoi meitä selvällä suomenkielellä oikeille teille. Välillä meinasi usko loppua, kun pieni kivinen polku kapeni todella pieneksi ja jopa huonokuntoiseksi, mutta aina päästiin perille. Navigaattoriin kannattaa siis valita pyöräreitti. Ihmettelen vaan, miten se voi tietää kaikki pienetkin polut melkein keskellä ei mitään.
Loppumatkasta huomasimme, että kaikki paikat olivat todella täynnä lomalaisia. Jouduimme taas ajamaan rannikolla pääosin ajotien varressa. Piennarta ei ollut ja ajotie oli välillä ihan tukossa autojen määrästä. Kaikki autoilijat käyttäytyivät taas koko ajan kohteliaasti ja jättivät riittävästi väliä auton ja pyörän väliin. Vaaratilanteita ei ollut yhtään.
Matkalla katsastimme saksalaisten rakentamia betonisia tykkiasemia ”kuoleman patteristoja” - satojen muiden lomalaisten kanssa.
Omahabeachin jätimme suosiolla väliin ja palaamme sinne jonain rauhallisempana päivänä. Du Hoc oli hieno, jyrkkien kalliiden reunustama paikka, joka oli myös tupaten täynnä.
Alueelta poistullessa liikenne meni täysin jumiin, mutta onneksi pyörillä päästiin puikkelehtimaan eteenpäin. Päivämatkaa kertyi reilut 90 kilometriä, mutta se meni helposti pääosin tasaisessa maastossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti