SAARISTON RENGASTIE – HELPOT OHJEET

Tässä on helpot ohjeet saariston rengastien pyöräilyyn. Matkaa kertyy yhteensä noin 150 kilometriä ja siihen menee tällä ohjeella kaksi vuorokautta.

Matka alkaa ja päättyy Naantaliin. Jos tulet ensin junalla Turkuun, varmista etukäteen, että junassa on vapaita pyöräpaikkoja. Niitä on yllättävän vähän. Turusta Naantaliin on hyvin ohjattu pyörätie tasaisessa maastossa. Matkaa on 15 kilometriä. Naantalissa kannattaa suunnistaa kohti Kultarantaa; käänny Mannerheimintieltä museon kohdalta Torikadulle, jonka päästä alkaa kävelytie kohti Kuparivuorentietä, siitä sillan yli Luonnonmaantielle ja edelleen Rymättyläntielle.

Reitti kulkee Naantalista Velkuan kautta Kustaviin, jossa ensimmäinen yö. Päivämatka on noin 60 kilometriä. Toisena päivänä ajetaan Iniön, Houtskärin ja Korppoon kautta Nauvoon, jossa toinen yö. Päivämatka taas noin 60 kilometriä. Kolmantena päivänä ajetaan Nauvosta Rymättylän kautta takaisin Naantaliin. Päivämatka reilut 30 kilometriä.

Varaa mukaan riittävästi vettä, koska tankkauspaikkoja on vähän.

1. päivä

Tärkein aikatauluun vaikuttava seikka on se, että yhteysalus Velkuan Teersalosta Kustavin Hakkenpäähän kulkee arkisin vain kaksi kertaa päivässä. Ensimmäinen vuoro menee aamulla klo 8 ja toinen iltapäivällä klo 15.

Kannattaa mennä klo 15 lautalla, jolloin Naantalista pitää lähteä viimeistään klo 13. Jos lähtee aikaisemmin, ehtii syödä satamassa. Kyläkauppa on tänä kesänä lopettanut, joten sieltä ei saa evästä. Jos menee aamulautalla, Naantalista pitää lähteä kuuden aikaan aamulla. Aamulla ei ole liikennettä, mutta ei sitä ole kovin paljon muutenkaan, koska yhteysaluksessa ei enää kuljeteta autoja. Matka on maksuton.

Hakkenpäästä Taivassaloon on 8,3 kilometriä hiljaista paikallistietä. Siitä eteenpäin Kustaviin on matkaa noin 15 kilometriä. Tiellä on aika paljon liikennettä, joten kannattaa välttää perjantai-iltapäivää. Kustavissa on kauppa ja enemmän majoitusta, mutta kätevintä on yöpyä Heponiemessä, josta pääsee seuraavana aamuna kätevästi yhteysaluksella Iniöön.

2. päivä

Aamulla kannattaa lähteä klo 8.10 tai 10.10 lähtevällä yhteysaluksella, jos tavoitteena on ehtiä Nauvoon illalla. Laivamatka on maksuton ja se kestää noin puoli tuntia.

  
Jos lähtee klo 10.10 yhteysaluksella, Iniön läpi joutuu ajamaan vauhdilla. Matkaa on vain 8 kilometriä, mutta puolivälissä saarta on lossi, mikä hidastaa matkaa.

Jos huonosti käy, lossin vuoksi voi myöhästyä jatkoyhteydestä eikä ehdi Iniöstä Houtskäriin klo 11.15 lähtevään yhteysalukseen. Seuraava yhteysalus lähtee vasta klo 13.15. Kauniiden maisemien lisäksi Iniössä on aika vähän katsottavaa, vain pieni kyläkauppa ja kirkko.

Yhteysalus Iniön Dalenista vie Houtskärin saarelle Mossalaan, jossa on ravintola heti rannalla. Aluksella on pieni kahvila, jossa on itsepalvelu (maksu käteisellä). Pyörän kanssa matka maksaa 12 euroa.

 

Houtskarissa on kaksi lossia, ensimmäinen 3 kilometrin, toinen 7,5 kilometrin päässä. Koko saarella on pituutta 22 kilometriä. Houtskärissa on pieni väärin ajon mahdollisuus: toisen lossin jälkeen noin 4 kilometrin päässä tie haarautuu, käänny siinä oikealle Turun suuntaan. Houtskärin läpiajon jälkeen Kittuisista pääsee lautalla Korppoon saarelle Galtbyhyn. Jos ajaa tosi lujaa, voi ehtiä klo 13.15 lähtevään lauttaan, mutta paremmin ehtii klo 14.30 tai klo 15.45 lähtevään lauttaan. Aluksessa on hyvä ravintola ja matka on maksuton.

Korppoossa ajetaan ensin 1,3 kilometriä ja sitten käännytään vasemmalle. Tämä tie on reitin helpoin, tasaista hyvää tietä 6,2 kilometriä. Matka hujahtaa hetkessä, mutta Korppoon keskusta jää näkemättä. Korppoosta pääsee lossilla Nauvon saarelle.

Matkaa Nauvon palveluiden luo on 12,3 kilometriä. Nauvossa on useita kauppoja ja erilaista majoitusta.

3. päivä

Aamulla matka jatkuu Nauvosta yhteysalus Östernillä Rymättylän Hankaan. Arkiaamuina lähtöjä on klo 8.40, 12.10 ja 15.25, viikonloppuna ensimmäinen lähtö on klo 9. Pyörän kanssa matkustaessa matka maksaa 10 euroa. Laivamatka kestää lähes tunnin ja alus poikkeaa matkalla Seilin saarella. Jos haluaa jäädä tässä pois, seuraavat lautat lähtevät Seilistä Hankaan klo 12.40 ja 16.50.

Matka Hankasta takaisin Naantaliin on vain noin 30 kilometriä, mutta maasto on paikoitellen todella mäkistä. Matkalla on yksi lossi noin kolmen kilometrin päässä satamasta ja sen jälkeen on matkan vaativin ylämäki. Hyvä paikka testata omaa kuntoaan eli jaksaako polkea ylös asti.

Noin kuusi kilometriä ennen Naantalia palataan taas samalle Rymättyläntielle, josta matka alkoi.

Kohti Pariisia

Rantalomamme oli tullut päätökseen. Poljimme viimeisenä päivänä Caenin rautatieasemalle tutut 26 kilometriä. Edellisen päivän kumin puhkeamisen vuoksi jännitystä oli vähän ilmassa, kun yhtään vararengasta ei ollut enää jäljellä. Sattui vielä erityisen kova vastatuuli.

Onneksi meillä oli junaliput valmiina ja saatoimme vaan nostaa pyörät junaan ja lähteä matkaan. Ranskalaisissa junissa on hienosti puettua, avuliasta henkilökuntaa.



Tulomatkalla tulimme Pariisista Caeniin bussilla, joka lähti lentokentältä. Ajattelimme, että pyörien kanssa ei kannata lähteä Pariisiin. Tosiasiassa junalla liikkuminen pyörien kanssa on helpompaa, nopeampaa ja mukavampaa. Pariisissa CDG:n lentokentällä voi kätevästi siirtyä pyörien/pyöräboxien kanssa Shuttle-junalla terminaaliin 3, josta lähtee paikallisjuna Gare Nordin asemalle. Sekä Shuttle-junassa että paikallisjunassa mahtuu ja saa kuljettaa maksuttomasti pyöriä. Gare Nordin asemalta olisimme voineet jatkaa toisella paikallisjunalla Caeniin. Kukaan kanssamatkustaja ei missään vaiheessa mulkoillut äkäisesti pyörien kanssa liikkuvia.

Pariisissa juna saapui St. Lazaruksen asemalle, josta talutimme pyörät lähellä olevaan Pariisin kämppäämme, jonka olimme varanneet kahdeksi yöksi. Päätimme viedä pyörät seuraavana aamuna lentokenttähotelliin, koska ajattelimme tutustua Pariisiin jalkaisin. Lentokentälle meno edellytti ensin junamatkaa St. Lazaruksen asemalta Gare Nordiin, jossa olisi junanvaihto. Pyörien kuljettaminen asemien hisseissä ei ole erityisen kivaa, joten päätimmekin polkea Gare Nordin asemalle. Kävimme edellisenä iltana katsastamassa reitin, jolla oli yllättäen suurin osa pyörätietä. Lauantai aamuna liikenne oli hiljaista ja ajo Gare Nordin asemalle sujui hyvin ja turvallisesti. Laitoimme varmuuden vuoksi kuitenkin keltaliivit päälle.



Asemalla lippujen ostaminen oli helppoa, mutta hisseissä liikkuminen yhtä vaikeaa kuin yleensä. Hissejä ei löytynyt tai ne olivat koko ajan varattuja. Kätevintä oli kantaa pyörät rappusissa. Itse junamatka lentokentälle sujui ongelmitta. Väkeä ei ollut paljon ja junassa oli hyvin tilaa.



Pariisissa huomasimme, että ehkä olisi sittenkin kannattanut pitää pyörät mukana. Vaikka liikenne oli aika vilkasta, pyöräväyliä oli paljon enemmän, kuin olimme ikinä arvanneet. Pääosin väylät kulkivat ajotien reunassa, mutta osa oli selvästi erotettu muusta liikenteestä.



Pariisissa näkyi paljon pyöräilijöitä, myös kaupunkipyöriä, jotka näyttivät kyllä aika huonokuntoisilta. Kaikkein hurjimmilta näyttivät kuitenkin sähköpotkulaudoilla liikkujat. Vauhti oli kova ja kaksi henkilöä seisoi laudalla ilman kypärää. Saa nähdä, minkälaisia rajoitteita niille joudutaan kohta asettamaan!

Maaseudulla pyöräilyä

Normandiassa on mukava pyöräillä maaseudulla. Kivoja päivämatkoja on useita. Pyöräreitit on merkitty vihreille pikku-ulkoilla. Kuten yksi englantilainen pyöräryhmä neuvoi ”just follow the green man”.



Reitit ohjaavat maaseudulla mukaville, kapeille väylille, joilla ei autoja juuri näe. Tiet ovat pääosin hyvä kuntoisia ja asfaltoituja. Pelloilla näkee paljon lehmiä ja hevosia, jopa aaseja. Tuoksut ovat sen mukaisia.



Reittejä ei kannata suunnitella liian pitkiksi, koska välillä vaan eksyy. Osa vihreistä pyörämerkeistä voi olla tosi hankalissa paikoissa puiden lehtien takana piilossa. Kannattaa siis olla tarkkana.

Matkalla on syytä olla aina renkaan paikkaustarvikkeet ja pumppu. Meille kävi vikana ajopäivänä ikävästi, kun etupyörän kumi puhkesi keskellä ”ei mitään”. Sade näytti olevan tulossa ja siinä kiireessä jäi eräs perusasia tarkistamatta. Hetken päästä rengas olikin taas tyhjä. Uusi reikä löytyi ja se taas paikattiin. Lopun matkaa kämpille asti jouduimme pysähtymään useamman kerran, kun kumi vaan tyhjeni. Kämpillä syy selvisi: ulkorenkaassa oli terävä piikki, todennäköisesti pyöräteidän varsia reunustavista tiheistä pensasaidoista. Piikki teki aina uuden reiän sisäkumiin, kun kumi pumpattiin täyteen. Vinkki: kun pyörän kumi puhkeaa, etsi aina reiän aiheuttaja. Jos sellainen löytyy, poista se.

Omaha Beach

Olimme nyt tutustuneet neljään Normandian maihinnousun sektoriin (Sword, Juno, Gold ja Utah). Maihinnousun vuosipäivän aikoihin Omaha Beach oli niin täynnä, että päätimme palata sinne jonain toisena päivänä.

Säätiedotuksen perusteella valitsimme maanantain, jolloin tiedossa oli pientä tihkua, mutta ei ukkosta. Aamulla satoi kuitenkin ihan kunnolla, joten päätimme vähän odotella. Weather.com-sivuilta löytyy hyvä reaaliaikainen kartta, jossa näkyy myös ennuste siitä, mihin päin pilvet kulkevat. Vastaava kuin Helsinki Testbed, josta on helppo seurata sadepilvien liikkeitä. Sade lakkasi juuri niin kuin ennuste lupasi. Päivä oli jo puolessa, joten lähdimme rivakasti polkemaan lähimmälle rautatieasemalle Caeniin. Asemalla huomasimme, että juna oli juuri lähdössä, joten hyppäsimme vain sisälle. Junassa kukaan ei tullut myymään lippuja ja hyppäsimme ulos seuraavalla asemalle Bayeuxissa. Paikallisjunissa pyörille on kunnon telineet, yleensä noin 10 pyörälle useissa vaunuissa.



Asemalta matka jatkui pyörillä kohti Omaha Beachiä. Alkumatkan poljimme pyörätietä hienon Bayeuxin hautausmaan ohi, johon päätimme perehtyä paluumatkalla. Pyörätietä oli reilut viisi kilometriä, minkä jälkeen alkoi hyvin ohjattu pyöräreitti läpi kauniin maaseudun. Kapea, hyväkuntoinen asfalttitie, jossa ei juuri näkynyt autoja. Pyöräilijöitä sitäkin enemmän. Loput noin kuusi kilometriä jouduimme polkemaan ajotien varrella, mutta se ei ollut ongelma. Autoja kulki melko harvakseen eikä rekkoja ollut ollenkaan.

Omaha Beach ja siellä oleva amerikkalaisten hautausmaa oli vaikuttava paikka; 70 hehtaarin alueella on 9 380 marmorista tehtyä ristiä tai juutalaisten tähteä. Kaikki viivasuorissa riveissä. Ympärillä upea, kauniisti hoidettu puisto. Vieressä meri ja Omaha Beach, josta amerikkalaiset joukot nousivat Normandian maihinnousussa. Väkeä oli nytkin paikalla paljon ja useiden hautojen juurella oli kukkia.



Paluumatkalla poikkesimme Bayeuxin hautausmaalla, jonne oli haudattu 4 600 liittoutuneiden sotilasta. Kaunis hautausmaa sekin.

Täällä ymmärtää paremmin toisen maailmansodan merkityksen Euroopassa ja sen, kuinka jakautunut Eurooppa silloin oli. Kaatuneiden määrää korostuu, kun haudat on keskitetty, eikä sotilaita lähetetty haudattavaksi omalle kotiseudulleen niin kuin Suomessa.

Kun lähtömme venyi puolille päivään, lounasaika ehti mennä polkiessa. Mikään ruokapaikka ei ollut auki ja jouduimme selviämään takaisin Bayeuxiin kahdella energiapatukalla. Tämä kannattaa muistaa Ranskassa: syö ruoka-aikaan, tai jäät ilman ruokaa. Onneksi Bayeuxista löytyi pieni kahvila, jossa saimme juustoleivät ja juomat. Varttitunnin junamatkan jälkeen oli vielä poljettava Caenista kotikylään.

Kuten totesin edellä, Caenin asemalla alkumatkasta hyppäsimme junaan ostamatta lippuja eikä kukaan tullut niitä myymään. Paluumatkalla Bayeuxin asemalla oli lipunmyynti auki ja ostimme matkaliput. Vaikea ymmärtää, miksi liput maksoivat 14 euroa kappale varttitunnin matkasta, kun aikaisemmin samalla junalla tehty, yli puolta pitempi matka Caenista Caranteniin maksoi 10 euroa. Vaikea kysyä, kun ei osaa ranskaa. Mutta onneksi meillä oli nyt liput. Sen verran ymmärsimme ranskaa junan seinällä olevasta ilmoituksesta, että liputta matkustava joutuu pulittamaan vähintään 88 euroa, enimmillään 375 euroa. Onneksi emme jääneet kiinni menomatkalla!

Päivämatkaa tuli vähän yli 100 kilometriä, vaikka kuljimme junalla osan matkaa. Perillä olimme vastailla suussa. Nälkä olit ässä vaiheessa jo kova, samoin jano, kun juomat loppuivat taas kesken matkan. Jääkaapista löytyi vähän purtavaa ja pullo valkkaria!

Pyörän kanssa matkustaminen

Ensiksi tärkein vinkki: Ota kaikki ilo irti pyörän kanssa matkustamisesta. Nauti pyöräilyn ihanuudesta ja löydä paikkoja, joihin et pääsisi autolla tai kävellen.

Kotimaassa pyörän kanssa matkustaminen junassa on helppoa. Pyöräpaikat maksavat 5 euroa kappale ja ne täytyy varata etukäteen. Paikkoja on aika vähän, joten matkasuunnitelmissa täytyy ottaa huomioon, että tiettyyn junaan ei välttämättä mahdu pyöriä.

Matkustaminen on selvästi hankalampaa, kun lähtee ulkomaille. Meidän selvitysten mukaan pyörän kuljettaminen Ruotsin junissa on tehty tosi hankalaksi. Siksi lennämme usein ja pakkaamme pyörät koviin pyörälaukkuihin. Tästä kerroimme ekassa blogissa.

Portugaliin mennessä lensimme Espanjaan Madridiin ja sieltä ensin laukkujen kanssa yöjunalla Lissaboniin ja edelleen paikallisjunalla rannikolle. Täytyy myöntää, että pyörälaukkujen tunkeminen makuuvaunun hyttiin tai vetäminen Lissabonin mukulakivikaduilla ei ollut ihan helppoa. Mutta määränpäässä päästiin pyörillä paikkoihin, joita ei olisi ikinä löydetty ilman pyöriä.

Me ajamme mielummin ilman sivulaukkuja, minkä vuoksi varaamme yleensä jonkun tukikohdan, missä olemme viikon verran. Toinen vaihtoehto on ajella laukkujen kanssa paikasta toiseen. Näkee ehkä enemmän, mutta pyöräily on vastaavasti raskaampaa.

Ranskassa pyörien kuljettaminen paikallisjunassa on helppoa. Paperikartan perusteella ei voi kuitenkaan tietää, kuinka mäkistä maasto on, joten liian pitkiä päivämatkoja ei kannata suunnitella. Osan matkasta voi hyvin kulkea junalla. Karttojen perusteella on myös vaikea arvioida, minkälainen tie on. Pieni, kapea, ruohottunut polku voi olla nimeltään Avenue, Rue tai mikä vaan. Tiet on numeroitu, mutta sekään logiikka ei ole meille vielä auennut. Sen verran tiedetään, että moottoritielle johtavilla teillä on paljon rekkaliikennettä ja niitä kannattaa välttää. Ennen päiväreissua on hyödyllistä selvittää, mistä suunnasta tuulee. Paluumatka kannatta ajaa myötätuulessa, jos se on mahdollista.

Yhtenä päivänä meillä oli tarkoitus ajaa lenkki Cabourg - Mezidon Vallee d’Auge - Lisieux - Pont-l’Evegue, yhteensä noin 90 kilometriä. Kartan mukaan alkumatka ajettaisiin kapeaa tietä D400. Tosiasiassa tie oli leveä ja täynnä kovaa ajavia rekkoja. Ajoimme muutama kerran harhaan ja matkalla oli jonkin verran nousuja, joten oli kiva hypätä junaan jo Lisieuxissa etenkin, kun vettä sateli. Ekan kerran puhelimen navigaattori sekoili (varmaan siksi, että muutimme välillä reittiä) ja pahinta oli, että kummankin puhelimesta loppui akku. Vieraassa maastossa pitäisi aina olla vara-akku mukana, koska navigaattori ja reittiohjaus kuluttavat yllättävän paljon akkua.

Ajoimme Lisieuxista lättähattujunalla rannikolle Deauvilleen. Vähän erikoista oli huomata, että junassa oli lasiseinällä eristetty ensimmäinen luokka. Tarkoitus oli jatkaa Deauvillestä paikallisjunalla Cabourgiin, mutta juna ei mennytkään enää illalla kuuden jälkeen. Lähdimme siis vähän väsyneinä polkemaan. Matkaa oli kartan mukaan noin 20 kilometriä, mutta jouduimme ylittämään aika ison vuoren. Mäki oli välillä niin jyrkkä, että oli pakko taluttaa. Alas viiletimme sitten vauhdilla. Matkan opetus: Ei kannata suunnitella liian pitkiä reissuja vieraassa maastossa etenkään, kun ei osaa kieltä niin hyvin, että voisi selvittää kaikki asiat etukäteen.

Pyörän varusteet

Onnistuneen pyöräretken peruslähtökohta on laadukas kalusto eli pyörä ja sen varusteet.

Nyt tulee hiukan tekniikkaa. Meidän pyörät ovat hyvää keskitasoa: Toinen on vähän vanhempi Specialized Expert Source alumiinirungolla ja SRAM Apex 2*10 voimansiirrolla, toinen parivuotias Focus Mares, alumiinirungolla ja hiilikuituhaarukalla, voimansiirto Shimano 105 sarjaa eli 2*11 vaihdetta. Erittäin tärkeää on rengasvalinta, joka meillä molemmilla on 33 milliä leveä Schwalben X-one crossarirengas. Se on taittuvaa mallia eli vararengas kulkee mukana ja on hyvin pistosuojattu. Lisäksi rengas on erittäin kevyt (370 g) ja todella nopea. Sama rengas sopii yhtä hyvin asfaltille kuin sorateille ja metsäpoluille.

Hydrauliset levyjarrut ovat itsestään selvä valinta.

Pyörissä ei ole mitään ylimääräistä kuten lokasuojia tai tavaratelinettä. Käytämme sen sijaan Thulen pikakiinnitettävää telinettä, joka painaa vain kilon ja kestää yli kymmenen kilon taakan. Satulalaukkumme ovat Ortliebin täysin vedenpitävää sarjaa. Tällaisen tavarankuljetussysteemin etu on siinä, että pyörän painopiste pysyy ajamisen kannalta riittävän alhaalla. Valot ovat keveitä led-lamppuja.

Vain välttämättömät työkalut ja varaosat kulkevat mukana: pieni monitoimityökalu (kuusiokolosarja, ruuvari, rengasraudat ja pinna-avain), nippusiteitä, erkkanauha, ketjun pikaliitin, paikkasarja ja sisärengas sekä vaihdevaijeri. Nämä mahtuvat satulan alle kiinnitettyyn vedenpitävään boxiin. Pieni pumppu ajopaidan takataskuun. Varaulkorengas pakataan sivulaukkuun samoin kuin ketjuöljy. Näillä pärjää jo pitkilläkin taipaleilla.

Erityisesti pidemmillä matkoilla ja varsinkin ajettaessa pölyisillä pikkutiellä, pyörä on syytä välillä pesä. Huoltoasemalla vähän astianpesuainetta muovikassiin ja pyörät puhtaiksi asunnosta löytäneillä tiskiharjalla ja sienellä (ostimme uudet tilalle). Auton itse pesupaikalla vesi maksoi euron. Illalla, kun ketjut ovat kuivuneet, ne pitää uudelleen öljytä.

Kypärän ja ajolasien lisäksi pyöräretkelle on järkevää ottaa vain varsinaisia pyöräilyvaatteita. Pyöräkengillä kannattaa ajaa, vaikka ei käyttäisi klosseja. Kova pohja tekee ajosta mukavaa eivätkä jalat väsy. Kaksilla pehmustetulla pyöräilyhousuilla ja ajopaidoilla pärjää pitemmänkin reissun, kun pesaisee ne illalla ajon jälkeen. Sukkia riittää kaksi paria. Jos tilaa on, voi ottaa myös yhden pitkähihaisen ajopaidan. Tuulenpitävä ja jonkin verran sadetta kestävä takki on tarpeellinen ja samaa takkia voi hyvin käyttää muutoinkin kuin pyöräillessä. Hanskoja voi olla kaksi paria, yhdet lyhytsormiset ja yhdet pitkäsormiset. Jos sääennuste on luvannut viileää, mukaan kannattaa ottaa joustavasta polyesteristä valmistetut irtohihat ja erilliset säärisuojat. Ne eivät vie paljon tilaa, mutta lämmittävät hyvin. Kenkien sadesuojat eivät vie paljon tilaa, mutta ovat sateella tosi hyödylliset.

Miesten pyöräilyvaatteita löytää mistä vaan, mutta naisten osalta tilanne on toinen. Tuulisella säällä tuulenpitävä toppi ja lyhyet housut suojaavat hyvin. Niitä löytyy perusurheilukaupoista. Paitoja löytyy joistakin kaupoista, mutta värivalikoima on todella suppea. Pyöräilymekkoja voi tilata jenkeistä, mutta hameita ei löydy kuin sattumalta. Olemme käyneet täällä Ranskassa useammassa pyöräkaupassa eikä yhdessäkään ollut naisten vaatteita!



Pyörässä on hyvä olla kahdelle juomapullolle telineet, koska vettä ei voi koskaan olla liikaa.

Muita vaatteita kannattaa ottaa mukaan mahdollisimman vähän. Yhdet kengät, sandaalit, sortsit tai hame, pari teepaitaa ja ohut neule. Hyvä lämmike on ohuesta silkistä tehty pitkähihainen aluspaita. Aurinkovoidetta (suojakerroin 50), perusrasvaa ja hankaumilta suojaavaa voidetta on hyvä olla mukana. Hammasharjojen ja shampoon lisäksi ei juuri muuta tarvita.

D-Day Normandiassa

Tänä päivänä, 6.6.2019, on kulunut tasan 75 vuotta Normandian maihinnoususta. Täällä se näyttää olevan vapaapäivä, koska turistilaumojen lisäksi myös ranskalaisia on paikat pullollaan.

Juhlapäivän kunniaksi päätimme tutustua kahteen museoon.

Kotikylämme Cabourgin lähellä on Mervillen museoalue. Siellä oli sodan aikaan saksalaisten tukikohta, johon oli rakennettu useita, järeitä tykkiasemia Ornejoen valvomiseksi. Britti sotilaat pommittivat aluetta toukokuussa 1944, jotta saksalaiset eivät pystyisi torjumaan sieltä kesäkuuksi suunniteltua maihinnousua. Pommitus epäonnistui eikä tukikohta vahingoittunut. Aikaisin aamuyöllä 6.6.1944 brittiläiset laskuvarjojoukot, vain 150 miestä, hyökkäsivät uudelleen alueelle ja saivat sen hallintaansa. Museoalue kunnioittaa näitä laskuvarjojoukkoja.

Toinen tutustumiskohteemme oli Memorial Pegasus museo, jossa keskityttiin Normandian maihinnousun kuuluisan taistelupaikan Pegasus sillan muistelemiseen. Aamulla aikaisin, brittiläiset laskuvarjojoukot hyökkäsivät sillalle tarkoituksella vapauttaa se saksalaisilta ja päästä siitä eteenpäin Caenin kaupunkiin. Hyökkäys onnistui.

Museossa näkyi, että sodan aikana brittiläiset insinöörit rakensivat kekseliäästi 30 elementtisiltaa - Bailey Bridgeä, joita voitiin kevyesti siirrellä läheisen kanaalin ja joen yli.

Museossa oli useita sodanaikaisia laskuvarjoja, jotka eivät olleetkaan valkoisia, vaan vaaleanpunaisia, vaaleansinisiä ja keltaisia. Kangas sopi näköjään hyvin lasten mekkoihin, kuten kuvista näkyy. Osa mekoista näyttää kyllä siltä, että ne on tehty lipuista.

Koko päivän taivaalla lenteli DC-3 Dakota lentokoneita hienoissa muodostelmissa.

Normandian maihinnousu vuonna 1944

Tässä lyhyt katsaus Normandian maihinnousuun:

Toisessa maailmansodassa (1939-1945) Natsi-Saksa oli miehittänyt Ranskan toukokuussa vuonna 1940. Vuonna 1944 läntisten liittoutuneiden armeijat pyrkivät avaamaan rintaman myös lännessä, kun siihen asti painopiste oli ollut itä-rintamalla. Saksan joutumisella kahden rintaman väliin pyrittiin sodan lopettamiseen. Normandian maihinnousua kutsuttiin nimellä Operation Overlord.

Kuukausia ennen maihinnousua liittoutuneet pommittivat hämäysmielessä Pohjois-Ranskaa, jotta saksalaiset luulisivat hyökkäyksen tapahtuvan siellä. Pari tuntia ennen varsinaista hyökkäystä laivatykistö ja pommikoneet alkoivat pommittaa Normandian rannikkoa.

Näissä pommituksissa ja itse maihinnousussa kuoli yhteensä 15 000 ranskalaista siviiliä, joiden kohtaloista ei juuri kerrota maihinnousumuseoissa. Niissä painopiste on itse taisteluissa. Kuitenkin, esim. Caenin kaupungin liittoutuneet pommittivat maan tasalle ja asukkaita kuoli suunnilleen yhtä paljon kuin sotilaita D-Dayn yhteydessä.

Aamulla 6.6.1944 koitti D-Dayksi kutsuttu hetki, jolloin liittoutuneiden maihinnousualukset rantautuivat Normandiaan. Yhdysvaltain, Iso-Britannian, Kanadan ja Vapaan Ranskan 160 000 sotilasta nousi maihin viideltä rannalta noin 30 kilometrin leveydeltä. Britit ja Kanadalaiset Gold, Juno ja Sword-sektoreilla, amerikkalaiset Utah ja Omaha-sektoreilla.

Sotilaiden lisäksi rannoille nousi yhteensä 700 sota-alusta, 2 500 maihinnousualusta, 54 000 ajoneuvoa ja 104 000 tonnia materiaalia. Hyökkäys kesti pitkään saksalaisten ankaran vastarinnan ja hankalan maaston vuoksi. Saksalaisilla oli parempi panssari- ja tykistöaseistus, mutta liittoutuneille oli miehistöylivoima. Suurimmat tappiot liittoutuneille tulivat Juno- ja Omaha Baechilla.

Normandian maihinnousu johti saksalaisten joukkopakoon. Liittoutuneet vapauttivat Pariisin elokuussa vuonna 1944 ja toinen maailmansota päättyi syksyllä vuonna 1945 Saksan antautumiseen.

Amerikkalaiset joukot osallistuivat toiseen maailmansotaan Euroopassa juuri Normandiassa.

Utah Beach

Lähin juna-asemamme on Caenissa, 26 kilometrin päässä majapaikastamme Cabourgista. Lähes koko matka on pyörätietä pitkin kanavanrantaa. Vuoroveden vaihtelu on uskomaton. Nousuveden aikaan kanava on ääriään myöten täynnä, laskuveden aikaan lähes tyhjä.




Määränpäänä oli nyt Normandian maihinnousun kuuluisa rannikko Utah Beach, amerikkalainen sektori. Matkaa oli yli 100 kilometriä suuntaansa, joten poljimme ensin 26 kilometriä Caenin rautatieasemalle. Siellä ostimme liput paikalliseen junaan.

Junalippujen osto sujui ihan hyvin, vaikka taas kerran sai huomata, että monikaan ei puhu englantia. Oma ranskantaito on useista kielikursseista huolimatta surkea, mutta jotenkin ymmärrys aina löytyy. Saimme siis meno-paluuliput, joista meno maksoi jostain syystä 10 euroa ja paluu 14 euroa/henkilö. Pyörät eivät maksaneet mitään ja junassa oli lähes joka vaunussa pyöräpaikkoja.

Koska junan lähtöön oli vain puolituntia aikaa, ajattelimme ostaa jotain pientä purtavaa matkaevääksi. Aseman lähellä oleva sushipaikka vaikutti mukavalta, joten tilasin mukaan otettavaksi kaksi annosta. Sain kolme kassillista tavaraa; alkukeitot, salaatit, sushit ja riisikulhot. Niillä pärjäsikin oikein hyvin.

Matkustimme junalla noin 75 kilometriä Carantanin kaupunkiin, josta pyöräilimme 16 kilometriä Utah Baechille. Nyt jouduimme ajamaan koko matkan autotien varressa. Alue oli tupaten täynnä etenkin amerikkalaisia. Totisella suomalaiselle meno oli vähän liian karnevaalin tapaista: Ihmiset olivat hankkineet täydellisen sota-ajan armeijan vaatetuksen laukkuineen ja muine tarpeineen, myös naiset ja lapset. Sitten ajellaan sota-ajan jeepeillä, moottoripyörillä, kuorma-autoilla, jopa panssaroitu miehistökuljetusvaunua tuli vastaan. Ja näitä ajoneuvoja oli todella paljon!

Utah Beach on tärkeä muistelupaikka amerikkalaisille. Alueella on paljon muistomerkkeinä ja hieno museo, josta saa monipuolista tietoa maihinnoususta.

Tälle rannalle nousi hyökkäyksessä 23 000 amerikkalaista sotilasta, joista vain parisataa menehtyi taistelussa. Koska painopiste taistelussa ei ollut tällä sektorilla, myös lähikylät säästyivät paremmin kuin esim. Caenin alueella.

Päiväretki La Pointe Du Hociin

Koska kaikki hotellit olivat lomaviikonlopun vuoksi täynnä, olimme varanneet yöpymisen saman tien kahdeksi yöksi maalaistalosta.

Saatoimme siis pyöräillä koko päivän ilman kantamuksia. Suuntasimme taas rannikolle ja kohteena oli kuuluisa amerikkalaisten maihinnousupaikka Du Hoc. Sisämaassa maasto on paljon mäkisempää kuin rannikolla, mutta ei se haitannut, kun liikuimme ilman laukkuja. Kun on ylämäkiä, on myös ihanan pitkiä alamäkiä!

Maasto oli kaunista maalaismaisemaa, pienen pieniä teitä keskellä peltoja. Puhelimen Google-navigaattori osoittautui loistavaksi. Pieniä teitä ei ole numeroitu maastoon, joten mukana olevasta paperikartasta ei ollut juuri hyötyä. Sitävastoin navigaattori neuvoi meitä selvällä suomenkielellä oikeille teille. Välillä meinasi usko loppua, kun pieni kivinen polku kapeni todella pieneksi ja jopa huonokuntoiseksi, mutta aina päästiin perille. Navigaattoriin kannattaa siis valita pyöräreitti. Ihmettelen vaan, miten se voi tietää kaikki pienetkin polut melkein keskellä ei mitään.

Loppumatkasta huomasimme, että kaikki paikat olivat todella täynnä lomalaisia. Jouduimme taas ajamaan rannikolla pääosin ajotien varressa. Piennarta ei ollut ja ajotie oli välillä ihan tukossa autojen määrästä. Kaikki autoilijat käyttäytyivät taas koko ajan kohteliaasti ja jättivät riittävästi väliä auton ja pyörän väliin. Vaaratilanteita ei ollut yhtään.

Matkalla katsastimme saksalaisten rakentamia betonisia tykkiasemia ”kuoleman patteristoja” - satojen muiden lomalaisten kanssa.

Omahabeachin jätimme suosiolla väliin ja palaamme sinne jonain rauhallisempana päivänä. Du Hoc oli hieno, jyrkkien kalliiden reunustama paikka, joka oli myös tupaten täynnä.

Alueelta poistullessa liikenne meni täysin jumiin, mutta onneksi pyörillä päästiin puikkelehtimaan eteenpäin. Päivämatkaa kertyi reilut 90 kilometriä, mutta se meni helposti pääosin tasaisessa maastossa.