Normandian maihinnousu vuonna 1944

Tässä lyhyt katsaus Normandian maihinnousuun:

Toisessa maailmansodassa (1939-1945) Natsi-Saksa oli miehittänyt Ranskan toukokuussa vuonna 1940. Vuonna 1944 läntisten liittoutuneiden armeijat pyrkivät avaamaan rintaman myös lännessä, kun siihen asti painopiste oli ollut itä-rintamalla. Saksan joutumisella kahden rintaman väliin pyrittiin sodan lopettamiseen. Normandian maihinnousua kutsuttiin nimellä Operation Overlord.

Kuukausia ennen maihinnousua liittoutuneet pommittivat hämäysmielessä Pohjois-Ranskaa, jotta saksalaiset luulisivat hyökkäyksen tapahtuvan siellä. Pari tuntia ennen varsinaista hyökkäystä laivatykistö ja pommikoneet alkoivat pommittaa Normandian rannikkoa.

Näissä pommituksissa ja itse maihinnousussa kuoli yhteensä 15 000 ranskalaista siviiliä, joiden kohtaloista ei juuri kerrota maihinnousumuseoissa. Niissä painopiste on itse taisteluissa. Kuitenkin, esim. Caenin kaupungin liittoutuneet pommittivat maan tasalle ja asukkaita kuoli suunnilleen yhtä paljon kuin sotilaita D-Dayn yhteydessä.

Aamulla 6.6.1944 koitti D-Dayksi kutsuttu hetki, jolloin liittoutuneiden maihinnousualukset rantautuivat Normandiaan. Yhdysvaltain, Iso-Britannian, Kanadan ja Vapaan Ranskan 160 000 sotilasta nousi maihin viideltä rannalta noin 30 kilometrin leveydeltä. Britit ja Kanadalaiset Gold, Juno ja Sword-sektoreilla, amerikkalaiset Utah ja Omaha-sektoreilla.

Sotilaiden lisäksi rannoille nousi yhteensä 700 sota-alusta, 2 500 maihinnousualusta, 54 000 ajoneuvoa ja 104 000 tonnia materiaalia. Hyökkäys kesti pitkään saksalaisten ankaran vastarinnan ja hankalan maaston vuoksi. Saksalaisilla oli parempi panssari- ja tykistöaseistus, mutta liittoutuneille oli miehistöylivoima. Suurimmat tappiot liittoutuneille tulivat Juno- ja Omaha Baechilla.

Normandian maihinnousu johti saksalaisten joukkopakoon. Liittoutuneet vapauttivat Pariisin elokuussa vuonna 1944 ja toinen maailmansota päättyi syksyllä vuonna 1945 Saksan antautumiseen.

Amerikkalaiset joukot osallistuivat toiseen maailmansotaan Euroopassa juuri Normandiassa.

Utah Beach

Lähin juna-asemamme on Caenissa, 26 kilometrin päässä majapaikastamme Cabourgista. Lähes koko matka on pyörätietä pitkin kanavanrantaa. Vuoroveden vaihtelu on uskomaton. Nousuveden aikaan kanava on ääriään myöten täynnä, laskuveden aikaan lähes tyhjä.




Määränpäänä oli nyt Normandian maihinnousun kuuluisa rannikko Utah Beach, amerikkalainen sektori. Matkaa oli yli 100 kilometriä suuntaansa, joten poljimme ensin 26 kilometriä Caenin rautatieasemalle. Siellä ostimme liput paikalliseen junaan.

Junalippujen osto sujui ihan hyvin, vaikka taas kerran sai huomata, että monikaan ei puhu englantia. Oma ranskantaito on useista kielikursseista huolimatta surkea, mutta jotenkin ymmärrys aina löytyy. Saimme siis meno-paluuliput, joista meno maksoi jostain syystä 10 euroa ja paluu 14 euroa/henkilö. Pyörät eivät maksaneet mitään ja junassa oli lähes joka vaunussa pyöräpaikkoja.

Koska junan lähtöön oli vain puolituntia aikaa, ajattelimme ostaa jotain pientä purtavaa matkaevääksi. Aseman lähellä oleva sushipaikka vaikutti mukavalta, joten tilasin mukaan otettavaksi kaksi annosta. Sain kolme kassillista tavaraa; alkukeitot, salaatit, sushit ja riisikulhot. Niillä pärjäsikin oikein hyvin.

Matkustimme junalla noin 75 kilometriä Carantanin kaupunkiin, josta pyöräilimme 16 kilometriä Utah Baechille. Nyt jouduimme ajamaan koko matkan autotien varressa. Alue oli tupaten täynnä etenkin amerikkalaisia. Totisella suomalaiselle meno oli vähän liian karnevaalin tapaista: Ihmiset olivat hankkineet täydellisen sota-ajan armeijan vaatetuksen laukkuineen ja muine tarpeineen, myös naiset ja lapset. Sitten ajellaan sota-ajan jeepeillä, moottoripyörillä, kuorma-autoilla, jopa panssaroitu miehistökuljetusvaunua tuli vastaan. Ja näitä ajoneuvoja oli todella paljon!

Utah Beach on tärkeä muistelupaikka amerikkalaisille. Alueella on paljon muistomerkkeinä ja hieno museo, josta saa monipuolista tietoa maihinnoususta.

Tälle rannalle nousi hyökkäyksessä 23 000 amerikkalaista sotilasta, joista vain parisataa menehtyi taistelussa. Koska painopiste taistelussa ei ollut tällä sektorilla, myös lähikylät säästyivät paremmin kuin esim. Caenin alueella.

Päiväretki La Pointe Du Hociin

Koska kaikki hotellit olivat lomaviikonlopun vuoksi täynnä, olimme varanneet yöpymisen saman tien kahdeksi yöksi maalaistalosta.

Saatoimme siis pyöräillä koko päivän ilman kantamuksia. Suuntasimme taas rannikolle ja kohteena oli kuuluisa amerikkalaisten maihinnousupaikka Du Hoc. Sisämaassa maasto on paljon mäkisempää kuin rannikolla, mutta ei se haitannut, kun liikuimme ilman laukkuja. Kun on ylämäkiä, on myös ihanan pitkiä alamäkiä!

Maasto oli kaunista maalaismaisemaa, pienen pieniä teitä keskellä peltoja. Puhelimen Google-navigaattori osoittautui loistavaksi. Pieniä teitä ei ole numeroitu maastoon, joten mukana olevasta paperikartasta ei ollut juuri hyötyä. Sitävastoin navigaattori neuvoi meitä selvällä suomenkielellä oikeille teille. Välillä meinasi usko loppua, kun pieni kivinen polku kapeni todella pieneksi ja jopa huonokuntoiseksi, mutta aina päästiin perille. Navigaattoriin kannattaa siis valita pyöräreitti. Ihmettelen vaan, miten se voi tietää kaikki pienetkin polut melkein keskellä ei mitään.

Loppumatkasta huomasimme, että kaikki paikat olivat todella täynnä lomalaisia. Jouduimme taas ajamaan rannikolla pääosin ajotien varressa. Piennarta ei ollut ja ajotie oli välillä ihan tukossa autojen määrästä. Kaikki autoilijat käyttäytyivät taas koko ajan kohteliaasti ja jättivät riittävästi väliä auton ja pyörän väliin. Vaaratilanteita ei ollut yhtään.

Matkalla katsastimme saksalaisten rakentamia betonisia tykkiasemia ”kuoleman patteristoja” - satojen muiden lomalaisten kanssa.

Omahabeachin jätimme suosiolla väliin ja palaamme sinne jonain rauhallisempana päivänä. Du Hoc oli hieno, jyrkkien kalliiden reunustama paikka, joka oli myös tupaten täynnä.

Alueelta poistullessa liikenne meni täysin jumiin, mutta onneksi pyörillä päästiin puikkelehtimaan eteenpäin. Päivämatkaa kertyi reilut 90 kilometriä, mutta se meni helposti pääosin tasaisessa maastossa.

Ouistrehamista kohti Saint-Gabriel-Brecya

Olimme varanneet kahden viikon majoituksen Cabourgista tarkoituksella kulkea sieltä eri paikkoihin. Pyöräilyn lisäksi oli tarkoitus seurata Normandian maihinnousun 75-vuotis juhlallisuuksia. Ennen etukäteen varattua majoitusta olimme ajatelleet pyöräillä kolme päivää minne huvittaa ja yöpyä jossain kivassa paikassa ilman ennakkovarausta.

Ouistrehamissa, Atlantin rannalla, otimme huoneen merenrannalta vanhasta hotelli La Villa Andrysta. Hotelli on yksi niistä rakennuksista, jotka selvisivät ehjänä maihinnousussa. Hotellissa kuulimme täytenä yllätyksenä, että koko Normandiassa kaikki majoituspaikat on loppuunmyyty seuraavana viikonloppuna jo torstaista alkaen. Ranskassa on helatorstaita vastaava lomapäivä ja koko Pariisi kuulemma ryntää Normandiaan.

Ei siinä muu auttanut, kun ryhtyä epätoivoisesti metsästämään yöpaikkaa. Lähin löytyi pienestä kylästä Saint-Gabriel-Brecyasta noin 50 kilometrin päästä. Hyvä vinkki: jos et ole etukäteen varannut majoitusta, kannattaa selvittää etukäteen paikalliset lomapäivät.

Tutustuimme aamupäivän Ouistrehamin maihinnousun Sword-sektorista kertovaan museoon. Pieni ja ihan mielenkiintoinen, jossa tosin pääpointtina ne 177 ranskalaista, jotka lähtivät Saksan miehityksen alussa Englantiin ja liittyivät siellä maihinnousujoukkoihin.

Museon jälkeen ajelimme pitkin merenrantaa pyörätietä pitkin reilut 20 kilometriä. Kerrankin reitti, jota voi suositella vaikka lasten kanssa pyöräilyyn. Loppumatkan rannikolla ajoimme maantien reunalla. Vaikka pientareita ei ollut ollenkaan, pyöräily oli mukavaa. Jokainen auto kiersi riittävän kaukaa ja tarvittaessa ajoi perässä niin kauan, että pääsi ohittamaan turvallisesti.

Asnellisin kylässä käännyimme kohti sisämaata ja siitä eteenpäin ajoimme tosi kapeita väyliä keskellä kaunista maalaismaisemaa. Ihanaa ajoa lämpimässä kesäillassa.

Majoitukseen saavuimme illalla ja paikka osoittautui paljon hienommaksi kuin osasimme odottaa. Mitään palveluja ei ollut lähimaillakaan, mutta ystävällinen emäntä lainasi meille autoaan, jotta pääsimme syömään lähimaastossa olevaan Creullyn kylään. Vaikka päivämatka ei ollut pitkä, kummallakin oli kuitenkin reilut 10 kiloa painavat sivulaukut. Etenkin ylämäessä huomasi, että painavat laukut tekevät matkasta raskaan. Mutta perille päästiin, saatiin hyvää ruokaa ja juomaa, minkä jälkeen uni maittoi.

Kohti Normandiaa

Me ollaan pyöräilty paljon Suomessa, mutta myös Ruotsissa, Tanskassa, Ranskassa ja Portugalissa. Nyt päätettiin lähteä Normandiaan kolmeksi viikoksi. Lennettiin Pariisiin, josta bussilla Caeniin ja siitä eteenpäin pyörillä.

Ollaan huomattu, että oma pyörä on matkalla mukavin ja turvallisin. Se tosin vaatii vähän järjestelyjä. Kaikki alkaa pyörien purkamisesta ja pakkaamisesta pyörälaukkuihin. Meillä on hyvät, kovat pyörälaukut lentoja varten. Jotta pyörät voi pakata, pitää irrottaa kiekot, ohjaustanko ja pedaalit. Pyörälaukkuun mahtuu mukaan paljon pyörävarusteita, kuten kypärä, kengät ja fillarivaatteet. Meillä on pyörän lisäksi kummallakin kaksi sivulaukkua, toinen koneessa käsimatkatavarana ja toinen pyörälaukussa. Niillä pärjää hyvin pitemmänkin matkan.

Pyöriä varten pitää ostaa etukäteen paikat erikoismatkatavaroille, mikä maksaa 55 euroa/pyörä/suunta. Pyörälaukut voi viedä matkaa edeltävänä iltana kuuden jälkeen kentälle ja tsekata sisään.

Pyörälaukkujen kanssa liikkuminen ulkomailla ei ole ihan helppoa. Paras vaihtoehto on varata hotelli lentokentän alueelta sekä tulo- että lähtöpäiväksi. Purkaa ja pakata laukut hotellissa ja jättää ne sinne tyhjinä säilöön. Turvallisuussyistä kaikki hotellit eivät suostu säilyttämään tyhjiä laukkuja ja tämä kannattaa varmistaa etukäteen. Pariisissa vain Pullman lupasi ottaa pyörälaukut säilöön kolmeksi viikoksi, vaikka siellä ei ollut tilaa kuin lähtöpäivänä. Meidän kannalta hyvä, että saimme jättää laukut säilöön yhden yön varauksella, koska hotelli on turhan kallis.

Huomasimme heti, että Ranska on pyöräilymaa. Pullmanin respassa oltiin yli ystävällisiä. Pyörät sai koota hotellin aulassa, kun luulimme, että joudumme hoitamaan homman pihalla tai autotallissa (kuten yleensä).

Sama ystävällisyys jatkui bussimatkalla Pariisista Caeniin. Olimme ostaneet liput etukäteen netistä Flixbussiin ja kuski asetteli pyörät kauniisti telineisiin bussin alaosaan ja siitä matka jatkui kohti Normandiaa Caeniin. Bussiliput olivat kohtuuhintaisia, noin 10 euroa/henkilö, vaikka matkaa oli noin 250 kilometriä. Pyörät maksoivat kolme euroa kappale.

Caenissa huomasimme, että kumit olivat liian tyhjät ja pumppu reistaili. Onneksi hotellin lähellä oli pyöräkauppa ja saimme siellä kumit täyteen ihan ilmaiseksi.

Ja sitten vaan matkaan. Yllättävän paljon pyöräteitä, hyvin merkittyjä pyöräreittejä ja pyöräilijöitä, joilla on kunnon pyörät ja varusteet. Suomessa näkee aika vähän kunnon varusteilla liikkuvia naispyöräilijöitä, mutta Ranskassa sitäkin enemmän. Reitti vei hyvin merkittyjä pyöräteitä Caenista Atlantin rannalle Ouistrehamiin. Koko matka, noin 25 kilometriä, kanavan rantaa tasaisessa maastossa. Lyhyt päivämatka, mutta tästä reissu vasta alkaa.